Kaiken takana on vaatetusalan artesaani Lotta

 

Monesti kuulee kerrottavan huikeita tarinoita siitä, kuinka kutsumusammatteihinsa päätyneet ihmiset osoittivat selviä merkkejä urapolustaan jo lapsena. Minun tarinani ei ole kovinkaan ihmeellinen, mutta muutamia muistoja tulee mieleen.

 

Muistan käsityöpuodin, jonka perustimme serkkuni kanssa kotimme yläkertaan lapsina. Tuotteina meillä oli itsetehtyjä patalappuja, ristipistokortteja ja pikkuleipiä, jotka pistettiin lasipurkkiin ja leikattiin punavalkoruutuisesta kankaasta hattu purkkeihin. Puodin nimi oli omaperäisesti Pikku Puoti ja asiakkaana oli useimmiten äitini.

 

Mummolan vintissä paras huone oli ehdottomasti käsitöitä harrastavan mummoni ompeluhuone, jossa jaksoin tutkia loputtomiin nappilaatikoita ja kangaspinoja. 

 

Peruskoulun jälkeen suuntasin vaatetusalalle täysin varmana uravalinnastani.

 

Vuonna 2018 aloin toimimaan ompelijana osuuskunnassa ja syksyllä 2020 oli aika perustaa oma yritys, Lodea. Koen, että olen kutsumusammatissani, ja kiitän asiakkaitani siitä että annatte mahdollisuuden tehdä tätä työtä. On ilo nähdä kiitollisia asiakkaita, kun lempivaate on korjattu taikka asiakkaan unelmavaate toteutettu.

Yrityksestä

 

 

Olemme morsius- ja juhlapukujen korjaukseen erikoistunut ompelimo. Aikataulujen salliessa teemme mielellämme myös muutakin korjaus- ja tilausompelua. Toimipisteemme sijaitsee Lahden Renkomäessä, vanhan maalaistalon pihapiirissä olevassa punaisessa uudis-aittarakennuksessa. 

 

Pääasiassa meitä työllistää Morsiusompelimon (Helsinki) kautta tulevat morsiupukujen korjaukset, mutta palvelemme morsiamia myös Lahden alueella sekä paikallisia korjausasiakkaita, jos aikataulumme sallivat. Kiireisimmän hääsesongin aikana (touko-syyskuu), korjausompelujono on jopa 4vk.